Hiljainen tammikuu

Uuden vuoden puolella mennään jo hyvän matkaa. Ympäröivä maailma on hiljentynyt. Metsäkoneet lähtivät juuri ennen joulua. Ne jatkavat tuhoamistaan hiukan kauempana. Monta monituista kuormaa puita lähti jättäen jälkeensä ammottavaa tyhjyyttä. Lähimaisemani on nyt ruhjottu ja ruma. Yhtenäistä metsää ei ole. On vain alueita, joissa on puita. Omistamani maa-alue koostuu, puolen hehtaarin mökkipihasta, puolen hehtaarin metsiköstä, josta löytyy kelopuita sekä vanhaa puustoa, hehtaarista nuorta taimikkoa ja hehtaarista rumaa hakkuualuetta. Hakkuualueelle aion istuttaa kolmea eri puulajia, haapaa, lehtikuusta ja koivua. Edelleen harmittaa, että en neljä vuotta sitten ostaessani mökkiä tiennyt tulevista hakkuista. Jos olisi tiennyt, olisin voinut ostaa metsää ympäriltä enemmän. Olisin voinut tarjota luontokappaleille suojaa, jota ei tuhota. Kunpa voisin matkustaa ajassa taaksepäin.

Ruokintapaikalla on enää talitiaisia, kaksi sinitiaista, muutama närhi, yksi mustarastas ja vaihtelevasti yhdestä kolmeen käpytikkaa. Ruokintapaikan takana oleva pieni metsikkö on käpytikka uroksen hallinnassa, johon se sallii vaihtelevasti naaraita. Tällä hetkellä siellä häärää uroksen lisäksi yksi naaras. Viime keväänä uros kieppui puissa iloisesti tikuttaen kolmen eri naaraan kanssa. Hömötiaisia joita oli kaksi, ei ole näkynyt. Aikaisemmin tammikuun aikana ruokintapaikalle on ilmestynyt viherpeippoja, tilhiä ja punatulkkuja. Valon määrän lisääntyessä punatulkkujen surumieleinen ääntely lisääntyi. Nyt en ole nähnyt enkä kuullut punatulkkujakaan. Kuten jo arvelinkin, se vanha haapapuita kasvanut metsäalue oli monen lajin koti. Viime keväänä moni laji jätti tulematta tänne. Nyt en edes uskalla ajatella tulevaa kevätmuuttoa. Viimeisetkin jatkavat tästä matkaansa. 

En ymmärrä tätä nykypäivän metsätaloutta. Miten paljon se sotii vastaan vaadittavaa luonnon monimuotoisuutta ja kestävää kehitystä. Tiedämme ongelmat, mutta jatkamme vain hakkuita. Tunnemme syyt ja seuraukset, emmekä tee mitään. Mitä minä voin tehdä? Mitä luonnonsuojelijat oikeasti voivat tehdä? Ei mitään, mikään ei muutu. Tunnen niin suurta turhautumista, että halkean. Sanotaan, että rahalla ei tee mitään. Jos minulla olisi rahaa kuin Trumpilla, ostaisin säilyneet metsät pois ja hakisin niille suojelua. Mutta ei ole rahaa. Kun yrität kirjoittaa jotain, sillä ei ole vaikutusta. Ehkä jotain lukijaa suututtaa kahvikupin äärellä yhtä paljon. Toisaalta kirjoituksia ei julkaista ettei metsäyhtiöiden maine mene, onhan Suomi metsätalousmaa. Metsäyhtiöiden luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys tarinat ovat puhdasta potaskaa. Jokainen joka näkee nämä alueet tajuaa. Vaikka maisema on kaunis valkoisessa peitteessään, se ei poista näitä laajoja aukkoja.