Luontokato Suomessa

Uutiset ovat pullollaan ilmastonmuutosta. Kouluissa opetetaan jo varhain kestävästä kehityksestä. Me tiedämme paljon ilmastonmuutokseen liittyvistä syistä ja seurauksista kuten liikenteen aiheuttamista päästöistä, puilla ja kivihiilellä lämmittämisestä, lihatuotannon ympäristövaikutuksista, merivesien lämpenemisestä, liikakalastuksesta, merten jätepyörteistä, luontokadosta, sademetsien kaatamisista ja monesta muusta Olemme tehneet todella merkittäviä muutoksia ympäri maailman. Hyödynnämme enemmän aurinko- ja tuulienergiaa, edistämme kiertotaloutta kierrättämällä materiaaleja, fossiilinen muovi korvataan mm. sellupohjaisilla materiaaleilla, biodieseliä tehdään jopa kalanperkuujätteistä jne. Liikenteen hiilidioksidipäästöt sekä teollisuuden kasvihuonepäästöt vähentyneet. Mediassa luontokato on globaali, usein kaukaiselta tuntuva aihe. Jääkarhu, lumileopardi ja oranki ajattelemme, että eihän niiden katoaminen meitä suomalaisia koske. Luontokato kuitenkin vaikuttaa kaikkialla, myös Suomessa. Ihmiset ovat tarkkailleet ympäristöään ja vuoden kiertoa hyvin tarkasti, ja moni onkin huomannut jonkin tutun lajin vähentyneen tai hävinneen kokonaan. Suomen punaisen kirjan mukaan meillä on 121 uhanalaista lintulajia. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan joka yhdeksäs laji ja joka toinen lajien elinympäristö on uhanalainen. Luontokato Suomessa on totta, tässä ja nyt.

Mitä luontokato tarkoittaa

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus tarkoittaa lajien runsautta sekä niiden geneettistä runsautta lajien sisällä, elinympäristöjen ja ekosysteemien monimuotoisuutta. Luontokadosta puhutaan silloin, kun luonnon monimuotoisuus vähenee, lajeja kuolee sukupuuttoon, lajien geneettiset monimuotoisuudet kapenevat, elinympäristöt köyhtyvät ja pirstoutuvat. Ihmisen toiminta on tavalla tai toisella luontokadon takana. Meidän elämämme maapallolla on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista. Puolet maailman bruttokansantuotteesta on riippuvainen ekosysteemien toiminnasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Maankäytön muutokset, ilmaston muuttuminen esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen, vieraslajien yleistyminen, luonnonvarojen ylikuluttaminen sekä saastuminen aiheuttavat luontokatoa, Meret, metsät ja suot ovat maapallomme elintärkeitä hiilinieluja. Metsien hakkaaminen ja soiden ojittaminen vapauttaa niihin sitoutuneen hiilen ilmakehään. Ilmakehä lämpenee, jolloin valtameret imevät lämmön itseensä ja niiden kyky sitoa hiiltä heikkenee. Vaikka ongelmat ovat maailmanlaajuisia ja koskevat jokaista elävää eliötä maapallolla, meidän täytyy kiinnittää enemmän huomiota oman kotimaamme luontokatoon. Suomen luontokato on osa yhtä isoa palapeliä. Jokaisen palan täytyy olla kunnossa, jotta palapeli olisi ehjä. Lajien pelastaminen saattaa tuntua mahdottomalta tehtävältä. Sitkeän suojelutyön tuloksia on kuitenkin Suomessa nähtävissä. Naalien pesintä on onnistunut nyt kolmena peräkkäisenä vuotena ja keväällä syntyi ennätysmäärä kuutteja Saimaalla.

 Kaiken takana on metsätalous

Suomessa luontokadon takana on metsätalous, kyllä, meille niin rakas ja historiallisesti merkittävä metsätaloutemme. Usein kuultu fraasi ”Kyllä Suomessa metsää riittää.”, on jo vanhentunut. Monimuotoisia metsiä hakataan ja tilalle kasvatetaan yhden lajin metsää. Eliölajeja, niin kasvi- kuin eläinlajeja häviää vauhdilla. Esimerkiksi elintärkeiden vanhojen luonnontilaisten metsien osuus on enää 3 %. Muutama päivä sitten uutisista luin, että Metsä Group aikoo Kemijärvellä hakata selluksi lähes 200-vuotiasta metsää. Miten tämä on tänä päivänä edes laillista? Useimmat tavallisista kansalaisista, Suomen tai EU:n päättäjistä ei näe eikä tiedä näistä hakkuista mitään. Valtamediassa hyssytellään ja hienostellaan, koska onhan Suomi metsätalousmaa. Sanotaan, että metsäyhtiöt ovat sitoutuneet kestävään kehitykseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. On naurettavaa, että puhumme maapallon keuhkoista, hiilidioksidia sitovista metsistä, kun samalla hakkaamme metsää matalaksi rankalla kädellä. Puhumme, kuinka suot ovat iso osa hiilen sidontaa. Samalla metsäojitushankkeiden avulla ojitamme metsiämme. Valuma-alueiden vedet johdetaan edelleen järviin ja jokiin. Vesien väri muuttuu kirkkaasta ruskeaksi. Järvet rehevöityvät ja sinilevän määrä kasvaa. Ojitus muuttaa suot hiilinielusta päästölähteeksi. Oikea käsi antaa ja vasen ottaa, plus miinus nolla. Kemijärven tapaus on hyvä esimerkki siitä, että raha menee aina luonnon edelle, aina. Ylen kahdeksan osainen sarja Suoran toiminnan Suomi kertoo ympäristöaktivismista maassamme. Jo 50 vuotta sitten tiedettiin, mitä hakkuut aiheuttavat. Nyt ohjelmassa vain nauretaan ja ihmetellään. Mikään ei ole muuttunut, pahentunut vain. Pentti Linkola oli oikeassa, kaikesta.

Monta ongelmaa samassa paketissa

On keksitty hienoja termejä, joiden avulla kierretään lakia ja niiden taakse piiloudutaan. On tultu EU:n säädöksiä vastaan edellä mainituilla uudistamishakkuilla, pökkelöillä ja pöheiköillä sekä tietenkin hienoilla puheilla. Metsäyhtiöiden sivut huokuvat luonnon monimuotoisuutta ja kestävää metsätaloutta. Niissä puhutaan säilyttämisestä, monipuolistamisesta ja ekosysteemipalveluista. Ne ovat kuitenkin pelkkää sanahelinää.

Tehdään muitakin hienoja ohjelmia kuten Savotta. Siellä näytetään upeita maisemia suomalaisesta metsästä. Siellä puut kasvavat ja metsän pohja on kauniin vihreä ja satoa tuottava. Se on pelkkää silmänlumetta, josta todellisuus on kaukana. Sanotaan, että avohakkuita ei enää tehdä. No, niillä on nykyään uusi hieno nimi, uudistamishakkuu. Nämä uudistamishakkuun kuviot ovat kooltaan yleensä noin hehtaarin. Kun vierekkäisiä kuvioita hakataan, alueista tulee jopa satojen hehtaarien kokoisia. Suurien alueiden keskellä törröttää pari pökkelöä, muutama siemenpuu ja reunamilla on pieni pöheikkö. Se on niin lohduton näky, että sieluun sattuu. Marjaa ja sieniä tuottanut metsätyyppi on poissa. Jäljellä on enää kuiva heinikkö, jossa ei enää heinän ja horsman lisäksi kasva mikään. Eräs metsäyhtiö jättää kaikki risut ja oksat pohjalle. Ne kuulemma tarjoavat ravintoa ja suojaa eläimille. En ole nähnyt ainuttakaan eläintä vuosien varrella niistä nauttimassa. Kun kostea metsänpohja on poissa, se ei enää lahota. Kaikki hakkuun jälkeinen roska jää kuivana pohjan päälle. Pohjalle tehdään äestys eli iso kone ajaa ympäri ämpäri edestakaisin aluetta. Tämän tarkoitus on rikkoa jätetyt oksat ja muut roippeet pienemmäksi. sekä muokata maaperä taimia varten. Maaperä jää hirveään kuntoon eli ei ihme, että käytetään säkki tolkulla metsäsalpietaria kasvun vauhdittamiseksi. Se osaltaan innostaa myös heinän kasvua. Satoa tuottava monimuotoinen metsänpohja ei enää koskaan palaa entiselleen.

Metsäyhtiöt jättävät pökkelöitä, joiden tarkoitus on tarjota elinympäristöjä useille lajeille. Ne kuulemma lisäävät monimuotoisuutta. Kun näitä yhdestä viiteen kappaletta pökkelöä katselee usean hehtaarin aukealla alueella, ei voi kuin ihmetellä. Yksinäinen pökkelö keskellä jättisuurta aukkoa ei tuo suojaa, ei ruokaa eikä pesäpaikkaa. Esimerkiksi hömötiainen, mikä on yksi luontokadon uhreista Suomessa, ei pysty pienellä nokallaan tekemään siihen pesää. Puun pehmeneminen eli lahoaminen vaatii aikaa. Eikä mikään eläin oikeasti tee pesää noin näkyvälle ja vaaralliselle paikalle. Säästöpuita jätetään liian vähän. Ns. siemenpuita, jotka töröttävät keskellä aukeaa ovat alttiita luonnonvoimille ja niitä näkeekin usein enemmin kaatuneena. 

Sanovat, että pöheiköt auttavat elinympäristöjä säilymään monimuotoisina. Ne tarjoavat ruokaa ja suojaa. Nämä pöheiköt ovat usein risukkoa, jotka ovat useimmiten tien vierustalla. Niillä muutamilla tikuilla eivät eläimet tee yhtään mitään. Suuri hakkuuaukea pökkelöineen ja pöheikköineen on turvaton pesimäpaikkana. Haluaisiko ihminen itse asua lasineliössä keskellä toria? Elinympäristöt pirstoutuvat tai häviävät kokonaan eikä asiaa helpota uusien metsien yksipuolisuus. Hakkuualueille kasvatetaan valtaosin joko mäntyä tai kuusta. Jotta voisimme puhua monimuotoisuudesta yhden puulajin kasvattaminen ei ole oikea tie. Monet lajit vaativat pesäpuikseen lehtipuita eritoten haapaa. Sanovat, että haapa pyritään säästämään hakkuissa. Jos haapa on tarpeeksi isoa, se hakataan. Metsäyhtiö, joka täällä kolmatta vuotta hakkuita tekee, hakkasi suuren määrän vanhaa haapaa alas. Lakiin pitäisikin laittaa, että puulajeja pitää hakatulle alueelle istuttaa niin, että männyn tai kuusen sekaan pitää istuttaa kahta eri lehtipuuta, kolmasosa jokaista. Silloin voisimme puhua monipuolisuuden säilyttämisestä. Lain pitäisi myös kieltää täysin elämänpuiden eli haapojen hakkuu.

Sanovat, että hakkuita pyritään rajoittamaan lintujen pesimäkauden ulkopuolelle. Pesimäkaudella hakkuita ei tehdä siellä, missä ihmiset voivat nähdä. Ihmisten ilmoille tullaan heti pesimäkauden loputtua. Se on ovelaa peliä. Kaupungeissa ihmetellään susien ja karhujen lisääntymistä. Ei se mikään ihme ole. Täällä, missä niiden pitäisi olla, tärkeät metsät ovat poissa. Ei niiden määrä sinällään ole lisääntynyt. Ne ovat lähteneet ravinnon perässä liikkeelle, koska nekin haluavat selviytyä hengissä. Lapissa, Kainuussa ja Itä-Suomessa ei ole kunnon metsiä, ei ravintoa, ei suojaa. Nyt jos Venäjän vastaiselle rajalle tehdään aita, se on eläimille viimeinen niitti. Aita on hyvä idea, mutta soistaminen olisi vielä parempi idea. Se hyödyttäisi kaikkia. Olen usein pohtinut, kuinka paljon metsäkoneet tuhoavat talviunillaan viettävien pesiä. Kuinka moni kuolee pesäänsä? Sillä ei ainoastaan hakkuut vaan myös hakkuiden jälkeinen maan muokkaus eli äestys lisää rauhattomuutta. Äestys tehdään yleensä keväällä. Täällä se tehtiin keskellä talvea, joulun korvilla. Rauhaa ei ole minään vuoden aikana. Hakkuita ja muokkausta tehdään vuoden ja kellon ympäri.

 Lähimaiseman muuttuminen lopullisesti

Olen todistanut omin silmin useamman vuoden ajan luontokadon seurauksia. Metsäkoneet ovat jo kolmen vuoden ajan olleet tällä alueella. Veivät jopa metsän vierestäni, parikymmentä metriä seinästä idän puolelta. Nyt näkee tieltä kotiin niin sanotusti ja voin omalta terassiltani ihailla hakkuaukeaa. Suojapuita ei kuulemma voinut jättää eikä mitään ilmoitusta tullut ennen hakkuita. Yhtäkkiä koneet vain jyrisivät seinän vieressä yötä päivää. Kansalaisaloite asiaan liittyen on tehty. Toteutuessaan asukkaita ja mökkiläisiä kuultaisiin, jos hakkuita tehdään 300 metrin säteellä. Hakkuut jatkuvat, eikä loppua näy. Ihmettelin tässä syksyllä, että miksi nyt hakataan entistä isompia alueita ja niin hirveällä vauhdilla. Syy selvisi, kun luin uutisia. Uuden metsäkatoasetuksen soveltaminen aloitetaan 30.12.2025. Nyt on metsäyhtiöillä hoppu. Luonto hiljenee. Pirkka Pekka Peteliuskin totesi kevään 2025 luonto-ohjelmassa ”Miten tähän aikaan vuodesta voi olla näin hiljaista?” Niinpä! Kolmen vuoden hakkuut vaikuttavat jo nyt suuresti. En ole nähnyt enkä kuullut punatulkkuja kesän jälkeen. Täällä oli hyvä kanta punatulkkuja. Niiden elämää oli kiva seurata. Miten parisidettä vahvistetaan, kuinka pariskuntien osapuolet syövät vuorotellen, poikasten kasvua jne. Viime talvena lintujen ruokintapaikalla ei enää näkynyt töyhtö- eikä kuusitiaista, hömötiaisiakin oli vain kaksi kolmen sijaan. Nyt en ole nähnyt niitäkään. Sinitiaisia en ole nähnyt viime talven ruokinnan jälkeen. Tänä keväänä taivaanvuohi, ruisrääkkä, lehtokurppa, kehrääjä, metsäviklo, puukiipijä sekä useampi vesilintu jätti tulematta tälle seudulle kokonaan. Riekkoja en ole nähnyt yli vuoteen. Niiden jälkiä ei näkynyt enää talvella. Täällä oli todella hyvä riekko kanta. Siihen voi toki syynä olla myös salametsästys, joka on iso ongelma näillä seuduilla. Hirvieläimiä en ole nähnyt ollenkaan. Kävin vuosia sitten valokuvaamassa hirviä aamuöisin. Parhaimpana kesäyönä näin klo 04.00–06.00 välisenä aikana 13 hirveä. Nyt saan olla kuvausreissuillani yksin.

Metsäyhtiöiden sivuilla mainitaan tärkeät ekosysteemipalvelut, joihin tietenkin puu raaka-aineena kuuluu. Siihen kuuluvat myös syötävät luonnonvarat. Ennen täällä oli paljon niin sieniä kuin marjojakin. Nyt niiden määrä on romahtanut ja yksipuolistunut. Myrkkysieniä riittää. Saan oikeasti hypätä autoon, jotta saan sienikorillisen syötäviä sieniä. Ennen riitti, että laitan kumisaappaat jalkaan ja hyppään pyörän selkään. Metsästettävien eläinten määrä on riistakolmioita pienempi. On tiedossa, että määriä suurennellaan, jotta saadaan metsästää. Salametsästys on arkinen asia, josta vaiennetaan. Viimeisetkin lentävät ja tallustavat pitää ampua. Virkistys ja retkeily ovat osa ekosysteemipalveluita. Jotta näkisin kokonaisen metsän, saa ajaa pitkän matkan. Luontopolkujen tallaamisesta on tullut yhtä surumarssia. Siinä kuulkaa aistit herkistyvät, sielu ja silmä lepäävät, kun harppoo hakkuuaukealla entisessä metsässä olevalla luontopolulla. Kävimme alkukesällä talsimassa Ilomantsissa sijaitsevan Pogostan kierroksen läpi. Hätääntynyt pyyemo poikasineen tuli meitä kierroksella vastaan. Kierros on 90 kilometriä pitkä. Taitajan taival sekä kansallispuiston alue on enimmälti säästynyt, mutta loppu onkin sitten hurjaa nähtävää. Ja kesällä hakkuita oli hyvä tehdä siellä suojissa, kun tiedetään, että ihmisiä on siihen aikaan vähän liikkeellä. Kanta-Hämeessä sijaitsevalla Evon retkeilyalueen olemme käyneet jo vuosia sieniä keräämässä. Majavapolun lähialueilta sai monta koria tai ämpäriä täyteen. Olipahan yllätys vastassa syksyllä 2024, lähes kaikki metsät hakattu. Kyse on retkeilyalueesta ja sallitaan tuollaiset hakkuut, haloo! Lieksan ja Ilomantsin alueella sijaitsevalla Patvinsuolla on Suomun kierto niminen polku. Se oli pitkästä aikaa ihan oikea metsäelämys.

Luonto ensin

Ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta puhutaan lähes poikkeuksetta ihmisen näkökulmasta, ei luonnon. Kuinka bruttokansantalous on riippuvainen luonnosta, ihmisen hyvinvointi, terveys ja turvallisuus ovat vaarassa jne. Ihminen, ihmisen…Minä ihmisenä pystyn sopeutumaan, vaikka minua suututtaa ja satuttaa. Ihminen löytää keinot sopeutua. Luonto päinvastoin on täysin riippuvainen ihmisen toiminnasta ja ajattelusta. Luonto ei pysty sopeutumaan kaikkeen. Meidän pitäisi ajatella luontoa ja sen hyvinvointia. Luontokato on todellinen uhka tässä ja nyt. Huomenna monen lajin kohdalta on jo myöhäistä. Luontokatoon pitäisi puuttua kovemmilla ja nopeammilla teoilla EI PUHEILLA eikä suunnitelmilla vaan TEOILLA, ja NYT.